ROJEKTI on Elävä Kainuu Leader ry:n rahoitusväline 12 – 29 -vuotiaiden nuorten ikiomien rojektien toteuttamiseen. Rahoitusvälineen mahdollistavat toiminta-alueen kunnat Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi. Rahoitusta on myönnetty jo vuodesta 2018 lähtien ja kokemukset nuorten toteuttamista rojekteista ovat olleet positiivisia.
Rahoitettavat rojektit voivat olla joko yleishyödyllisiä tai yritystoimintaan liittyviä. Yleishyödyllisissä rojekteissa hakijana tulee olla vähintään kolmen nuoren muodostama ryhmä, kokeilu-/harjoitusyritysrojekteihin rahoitusta voi hakea yksittäinen nuori. ROJEKTI-rahoituksen tavoitteena on tukea nuorten omaehtoista toimintaa sekä kannustaa nuoria ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan itseään kiinnostavia asioita. Pienetkin asiat voivat olla tekijöilleen suuria – tai niistä voi kasvaa sellaisia – mutta tärkeintä on osallistua, tehdä, kokea, oppia ja siinä sivussa myös mahdollisesti työllistyä.
Esimerkkeinä nuorten toteuttamista rojekteista on Hyrynsalmella toteutetut teemapäivät, jossa kolme hyrynsalmelaista nuorta järjestivät aktiivista tekemistä kaikenikäisille Hyrynsalmelaisille. Kuhmossa järjestettiin KV-kesäleiri neljän nuoren toimesta. Ristijärvellä maalattiin katuja kolmen paikallisen nuoren toimesta saaden näin toiminnallisia liikunta- ja pelialustoja aktivoimaan ja ilahduttamaan kuntalaisia. Sotkamossa järjestettiin kolmen paikallisen nuoren voimin kepparikerho, jonka tarkoituksena oli innostaa lisää nuoria keppariharrastuksen pariin. Suomussalmella puolestaan Suomussalmen lukion yrittäjyyskurssin kuusi jäsentä perustivat jäätelökioskitoiminnan kesäksi.
Hakemuksia voi jättää hakuaikana milloin vain ja ne pyritään käsittelemään mahdollisimman ripeästi.
Lue lisää: https://www.kainuuleader.fi/toiminta/rojekti-rahoitus/
Lisätietoja rahoituksesta ja hakemisesta antaa tarvittaessa hankeneuvoja Eeva-Liisa Kemppainen,
P. 040 774 2080 tai toiminnanjohtaja Paula Seppänen, P. 040 1562 210. Kysyä voi myös sähköpostitse toimisto@kainuuleader.fi.
Nauti hetki Rojekti-rahoituksella tehdystä musiikkivideosta: Carvalacciduo: Johannes Ruotsalainen, piano Pietari Willey, violoncello
Directed, filmed, and edited by Tapio Kinnunen Music composed and arranged by Johannes Ruotsalainen Screenplay by Tapio Kinnunen Recorded and mixed by Elmeri Kinnunen Funded by Elävä Kainuu Leader ry.