Elävä Kainuu Leaderin ohjelmakaudella 2014–2020(2022) tukemat hankkeet ovat kehittäneet
Kainuun alueen palveluita monipuolisesti. Hankkeet ovat edistäneet lasten ja nuorten osallisuutta,
yritystoiminnan kehittymistä, kulttuurin ja liikuntamahdollisuuksien parantamista sekä palvelujen
saavutettavuutta harvaan asutuilla alueilla.


Toteutetut hankkeet olivat osa Elävä Kainuu Leaderin ”Kaveria ei jätetä” -kehittämisstrategiaa, joka
on ohjannut rahoituksen suuntaamista ohjelmakaudella 2014–2020(2022). Strategiassa korostuivat
kestävä kehitys, yhteistyö ja paikallisten elinkeinojen vahvistaminen. Hankkeiden tavoitteena oli
tukea yrittäjyyttä, kylien elinvoimaisuutta ja uusien kumppanuuksien syntymistä. Kaikkia
toteutettuja hankkeita yhdisti ajatus innovatiivisista ratkaisuista, joilla voitiin kehittää palveluja
pitkäjänteisesti ja lisätä alueen elinvoimaa.


Ohjelmakauden aikana syntyneet hankkeet eivät vain ratkaisseet yksittäisiä haasteita, vaan ne loivat
kerrannaisvaikutuksia, jotka näkyvät edelleen. Kehittämistyö osoitti, että paikalliset ideat voivat
kasvaa kestäviksi ratkaisuiksi, joilla on pitkäaikaisia vaikutuksia yhteisöihin ja alueen elinvoimaan.
Vaikka koronapandemia viivästytti monia hankkeita, suurin osa niistä saatiin toteutettua
suunnitellusti.


Elävä Kainuu Leader ry:n hallitus halusi nostaa esille muutaman tällaisen hankkeen: kuhmolainen
Tule Luo!, Jätkä-Juho Hyrynsalmelta, Sotkamon Herkkusepät, Saukkovaaran Service, Suomussalmen
kesäteatteri, yhteistyöhanke Kainuun Rastiviikko ja Pesiön kyläyhdistyksen pöhinät. Näiden
seitsemän hankkeen vaikutukset on koottu videoiksi, joissa hanketoimijat kertovat, miten Leader
rahoitus on mahdollistanut kehitystä – videot löytyvät Elävä Kainuu Leaderin YouTube-kanavalta
Elävä Kainuu Leaderin ohjelmakausi 2014–2022 – YouTube, sekä alta:


Suomussalmen kesäteatterin katoksen hankinta ja kulttuurinäyttämö Kaunisniemeen,
Suomussalmen näyttämöyhdistys ry ja Suomussalmen kunta
Suomussalmen kesäteatterin katsomon ja näyttämön kattaminen


Navettarakennuksen saneeraus ruokapalveluyksiköksi, Herkkusepät, Sotkamo
Sotkamon Herkkusepät – Uusi tuotantokeittiö ja palvelujen laajentaminen


Kainuu Rastiviikko digiaikaan, Kainuun rastiviikko ry
Kainuun Rastiviikko digiaikaan


SaukkoService, Ristijärven kunta
Saukkovaaran kehittäminen – Kilpailutoiminnan ja harjoitteluolosuhteiden parantaminen


Liiketoiminnan laajentaminen klapisäkkien valmistukseen, Jätkä-Juho, Hyrynsalmi
Jätkä-Juho – Klapituotannon kasvuinvestointi


Tule Luo! – nuorisotyömalli harvaan asutulle maaseudulle, Kuhmon 4H-yhdistys ry
Tule Luo! – Liikkuva nuorisotyömalli Kuhmossa


Pöhinää Pesiölle ja jatkopöhinat Pesiöllä, Pesiön kyläyhdistys ry, Suomussalmi
Pesiön kyläyhdistys ry – Kylätalon ja yhteisötoiminnan kehittäminen

Videot ja editointi: Satu Pietilä
Rahoittaja: Elävä Kainuu Leader ry, EU:n maaseuturahasto