Vieraskynäblogi: Eila Silfver, Vaaranniva ry:n sihteeri

Vaarannivan kyläyhdistys on ponnekkaasti työskennellyt kylän elinvoimaisuuden ja kyläkaupan olemassaolon puolesta viimeiset vuodet. Jäsenmaksutuloilla kylää ei pystytä kehittämään, mutta Elävä Kainuu Leaderin kautta saatujen avustusten turvin kyläyhdistys on toteuttanut jo kaksi merkittävää hanketta. Kaikista tärkeintä pienelle yhdistykselle on ollut kuitenkin se, että Suomussalmen kunnalta saa hankkeisiin väliaikaisrahoituksen, sillä muutoin hankkeita olisi mahdoton toteuttaa. 

Vuonna 2024 hankittiin kylän yhteiselle uimarannalle aittarakennus, joka toimii yhdistyksen aputilana kesätapahtumissa ja on yhdistysten sekä kyläläisten käytettävissä heidän omiin tarpeisiinsa. Aitta-hanke oli ns. pienhanke, joka onnistui niin hyvin, että kyläyhdistys rohkeni hakea isompaa Risusuon lintutorni -investointihanketta vuodelle 2025.

Hankkeet lisäävät paikallista yhteistyötä  

Risusuon lintutorni -hanke koostui kahdesta tavoitteesta: lintutornin ja sen tarvitseman infran rakentaminen sekä ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin liittyvän tiedon levittäminen. Hankkeessa rakennettiin kaksitasoinen, esteetön lintutorni, jossa on tilaa myös suuremmille ryhmille luonnon ekosysteemin ja lintujen tarkkailuun. Lintutornin ylä- ja alatasanteiden kaiteisiin asennettiin infotauluja, joista koostuu kattava tietopaketti kainuulaisista kosteikkolinnuista, suon ekosysteemistä ja yleistä tietoutta ilmastonmuutokseen liittyen. Lisäksi kosteikon patopenkalle perustettiin 300 metrin pituinen esteetön luontopolku ja alueelle pystytettiin 20 sorsien putki- ja maapesää. Polun läheisyyteen perustettiin kaksi inva-pysäköintipaikkaa.

Ilmastonmuutokseen tarttuminen ja sen konkretisoiminen tuntui isolta haasteelta.Tavoite ilmastonmuutoksen hillitsemisestä kulki kuitenkin johdonmukaisesti mukana läpi koko hankkeen ja jäi kytemään kylälle. Kyläläisten tietoisuus omista vaikutusmahdollisuuksistaan kasvoi ja selkiinnytti, että pienetkin teot ovat tärkeä alku muutokselle. Kestävän kehityksen mukaisesti yritetään välttää kertakäyttöisiä astioita, jatketaan kirpputoreja kaupan pihalla ja hyödynnetään peltojen pientareilta kerittyjä piikkilankoja myyntiartikkeleita tehtäessä.

Lintutorni-hankkeen kimpussa talkoiltiin vähintään 1000 tuntia ja lisäksi oli konetöitä yli 40 tuntia. Talkoisiin osallistui osittain samoja henkilöitä, mutta kiitettävästi myös kylän ulkopuolelta kertaluonteisiin tehtäviin. Yhteiset ponnistukset ja onnistumiset tuovat mielihyvää tekijöilleen ja lvahvistavat kylän yhteisöllisyyttä. Syyskuussa järjestetyissä lintutornin vihkiäisissä juhlapuhujat kiittivät kilvan kyläläisiä hankkeesta ja kyläläisten on syytäkin olla aidosti ylpeitä aikaansannoksestaan.   

Hankkeiden ansiosta kylän vetovoimaisuus on kasvanut. Jo viime keväänä ja kesänä kylällä vieraili useita ryhmiä tutustumassa ja viettämässä virkistyspäivää. Kylän imagoa luonnosta voimaa ammentavana kylänä on päämäärätietoisesti vahvistettu viimeisten vuosien ajan. Kylällä on vahva usko siihen, että monipuolisen luontoretkeilyn lukuisat terveysvaikutukset kannustavat liikkumaan luonnossa tulevaisuudessa. Viimeistellyt ja hulppeat puitteet lintutornilla houkuttelevat paikalle uusia ihmisiä lintuharrastuksen pariin niin läheltä kuin kauempaa. Toukokuussa Risusuon lintutorni osallistuu valtakunnalliseen Tornien taistoon. Tammikuussa suunnitellaan jo tulevaa kesää ja linnunpönttojä, pääskysten tekopesiä ja hyönteishotelleja.

Hankkeen apuna oli lukuisia yhteistyökumppaneita eri yhteisöistä ja yrityksistä. Saimme lahjoituksena tarvikkeita, jonka ansiosta osa myönnetystä avustuksesta jäi käyttämättä. Lintutorni-hanke lähti liikkeelle yksityisten maanomistajien omistamasta entisestä suopellosta, jonka alueelle he perustivat Sotka-lintukosteikon. Lisätietoa lintutornista nettisivuilta: risusuo.fi ja facebookista: Risusuon lintukosteikko.

Medianäkyvyys on tärkeää 

Molemmista hankkeista tiedotettiin monikanavaisesti ja media tarttui kiitettävästi aiheeseen. Medianäkyvyys on erityisen tärkeää pienelle yhdistykselle, jolla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia markkinointiin. Kylän tunnettuus on kasvanut median huomion ansiosta ja poikii kylälle uusia yhteistyökumppaneita. Uusimpana hankkeena kylä pääsee osalliseksi kansainväliseen ProAgrian hallinnoimaan SERIGO-hankkeeseen, jonka aloituspalaveri pidetään helmikuun puolivälissä.  

Suomussalmen pohjoisosassa sijaitseva Vaarannivan kylä on Suomen toiseksi eläkeläisvoittoisin kylä, jossa on vajaat 40 taloutta ja alle 80 ihmistä. Kylältä on matkaa kuntakeskukseen 50 kilometriä. Kuten yksi johtokunnan jäsenistä tiivisti Kainuun murteella, niin Vaarannivan kylällä ei lannistuta ”ängälläkään”. Lintutorni, hyvin hoidettu uimaranta ja elävä kyläkauppa ovat kylän elinvoimaisuuden kannalta tärkeitä elementtejä, jotta nykyiset asukkaat haluavat asua täällä ja saadaan uusia asukkaita sekä matkailijoita viihtymään alueellamme. 

Eila Silfver

Vaaranniva ry:n sihteeri

Risusuon lintutorni, kuvat Esa Kumpulainen