Elävä Kainuu Leaderin ohjelmakaudella 2014–2020 (2022) tuetut hankkeet monipuolistivat Kainuun palveluja. Ne toteutuivat ”Kaveria ei jätetä” -strategian mukaisesti painottaen kestävää kehitystä, yhteistyötä ja paikallisten elinkeinojen vahvistamista. Tavoitteina olivat muun muassa luontoyrittäjyyden tukeminen, kylien elinvoimaisuus ja uusien kumppanuuksien syntyminen.

Hankkeet ovat tuottaneet kerrannaisvaikutuksia, jotka näkyvät yhä, ja yhdistyksen hallitus näistä tuoda esille esimerkkinä hankkeet: Tule Luo! (Kuhmo), Jätkä-Juho (Hyrynsalmi), Herkkusepät (Sotkamo), Saukkovaaran Service Ristijärvi, Suomussalmen kesäteatteri, Kainuun Rastiviikon yhteistyöhanke ja Suomussalmen Pesiön kyläyhdistyksen pöhinät. Kehittämistyö osoitti, että paikalliset ideat voivat kasvaa kestäviksi ratkaisuiksi, joilla on pitkäaikaisia vaikutuksia yhteisöihin ja alueen elinvoimaan. Näiden seitsemän hankkeen vaikutukset on koottu videoiksi, joissa hanketoimijat kertovat, miten Leader-rahoitus on mahdollistanut kehitystä – videot löytyvät Elävä Kainuu Leaderin YouTube-kanavalta:

https://www.youtube.com/@elavakainuuleaderry8502

Juhlistamme Leaderin 30-vuotista taivalta kakkukahvien ja muisteluiden merkeissä Suomussalmella Tilausravintola Vanhassa Kurimossa ennen vuosikokousta 25.5.2026 klo 17 alkaen. Ilmoittautumiset 18.5.2026 mennessä toimisto@kainuuleader.fi tai puhelin Eeva-Liisa Kemppainen Puh. 040 774 2080. Lämpimästi tervetuloa!